Toimintaterapian tietoperusta

Koska toimintaterapia on nykyisessä muodossaan melko uusi ala, myöskin sen
tietoperusta on hieman kiistanalainen ja sekava. Tämä tuli täysin yllätyksenä minulle,
mutta minusta se tekee alasta entistä mielenkiintoisemman. Ehkä minullakin on
tulevaisuudessa mahdollisuus keksiä uusia tapoja auttaa ihmisiä ja jopa vaikuttamaan
 tämän hetkisiin oppeihin, sillä tietoperusta on vielä kehitysvaiheessa. Olen puhunutkin
tästä asiasta monelle opiskelijalle, joiden mielestä toimintaterapian työ tuntuu jopa pelottavalta,
sillä he eivät tunne kuuluvansa mihinkään tiettyyn ryhmään.

   Tunneilla kuitenkin itse opin opettajan henkilökohtaisesta kokemuksesta, että
toimintaterapeutit puhaltavat yhteen hiileen ja he ovat tiivis ammattiryhmä. Myös Kielhofnerin kehittämä kolmen sisäkkäisen ja toisiinsa vaikuttavan ympyrän kuvaus toimintaterapiasta
auttaa vahvistamaan kuvaani yhtenäisestä ryhmästä ja ajatusmaailmasta.
   Siinä sisin ympyrä kuvaa toimintaterapian paradigmaa eli kyseisen tieteenalan
 yleisesti hyväksyttyä oppirakennelmaa, ajattelutapaa ja suuntausta. Se yhdistää
toimintaterapeutit arvoiltaan, oppikäsityksiltään ja auttaa ymmärtämään alan paikan
yhteiskunnassa.
   Keskimmäinen ympyrä kuvaa toimintaterapian käytännön malleja ja viitekehyksiä.
Se yhdistää käsitteet teorioiksi, ja ottaa vastaan uusiakin näkemyksiä.
Myös käytännön työhön saa malleja ja perustelut opeille ovat tärkeitä.
   Uloin ympyrä ottaa mukaan myös muut tieteet, joista voisi olla apua toimintaterapian työssä ja auttaa näin moniammatillisessa yhteistyössä.

Kun tarkastellaan paradigmaa tarkemmin, se kattaa toiminterapian filosofian,
arvot, eettiset periaatteet, peruskäsitteiden käsittelyn ja ammatillisen tiedon luokitukset (Cole & Tufano 2008).
Paradigma voi myös muuttua esimerkiksi ammatin sisäisten ristiriitojen seurauksena.
Muutos on silti hidasta ja nykyisen paradigman kehityksessä on tapahtunut vain kaksi
niin sanottua ammatin identiteessikriisiä, jotka kuitenkin tekivät suuren vaikutuksen.
1700-luvulla alkaneen moraalihoidon toiminnan paradigma päättyi 1950-luvun kriisiin,
jolloin lääketieestä tullut paine ajoi toimintaterapeutit tukalaan tilanteeseen näyttää oma paikka ja
tärkeys yhteiskunnassa. Uudet arvot kehiteltiin selittämään ihmisen sisäisiä osatekijöitä,
joiden häiriöihin pitäisi puuttua. Tämä kuitenkin ajoi uuteen kriisiin 70-luvulla, sillä
asiakkaita ei enää huomioitu kokonaisvaltaisesti. Lopulta luotiin uudet, nykyiset arvot, joissa osoitetaan ihmisen olevan kokonaisuus, missä jokainen mielen- ja ruumiinosa
toimivat käsi kädessä.

Mielestäni tämän hetkiset arvot ja käsitteet toimivat asiakkaan eduksi. Heidän tarpeensa otetaan huomioon ja tarkastellaan kaikki osatekiät yksilöllisesti. Mukaan otetaan jokaisen henkilökohtaiset tiedot, arvot, ympäristö ja ongelmat. Ruumis ja mieli ovat yhtä tärkeitä. On myös hyvä, että toimintaterapian ammattiryhmä kasvaa koko ajan, ja tieto välittyy heidän tärkeydestä ja työstä kansalle entistä paremmin.