Olen lukenut filosofiaa pienestä lähtein ja kirjoittanutkin sen hyvällä suorituksella lukiossa,
joten olen erittäin tyytyväinen, että sillä näyttää olevan suurikin rooli myös toimintaterapiassa.
Olen koko elämäni joutunut kuulemaan, kuinka en tule tarvitsemaan filosofiaa
missään tilanteessa enää nykypäivänä, mutta en silti ole luopunut rakkaasta intohimostani. Olin yllättynyt, että näinkin ''lääketieteellisellä'' alalla sitä silti vielä harjoitetaan. Etenkin
filosofinen etiikka on aina ollut lähellä sydäntäni. Etiikka tulee kreikan kielestä sanasta
ethos ja se on filosofian osa-alue, joka käsittelee hyvän ja pahan (oikean ja väärän) suhteita.
Se myös tutkii mitä on hyvä elämä, jolle tosin monet filosofit ovat antaneet omat
määritelmänsä, joten oikeaa, kaikille yhtenäistä, vastausta ei ole.
Toimintaterapian ammattietiikka pohtii mikä ammattilaiselle on eettisesti
hyväksyttyä toimintaa. Se on siis kuin tavallista eettistä pohdintaa, vain ammattillisesta näkökulmasta. Jokaiselle toimintaterapeutille on yhteiset säännöt, jotka usein myös
koskevat koko sosiaalipalveluiden ammattiryhmää. Heillä kaikilla on myös tietyt
vaatimukset ja velvollisuudet, kuten esimerkiksi vaitio-olovelvollisuus. Toimintaterapeutit
pitäisi aina olla asiakaslähtöisiä ja hyväksyä jokainen asiakas omana itsenään etnisestä
taustasta, sukupuolesta, ulkonäöstä, ongelmista ja tarpeista huolimatta. Asiakkailla täytyy
aina olla samat oikeudet ja lähtökohdat kuntoutukseen, joten toimintaterapeutin mahdolliset henkilökohtaiset näkemykset tietyistä ihmisryhmistä eivät saa olla näkyvillä.
Toimintaterapian ammattilaisen eettistä toimintaa ohjaa valtakunnalliset lait (laki potilaan oikeuksista) , ammatin omat arvot, ihmiskäsitys ja minän tietoinen käyttö. Ammattieettisen toiminnan osatekijät on kaavoitettu neljään osaan. (Juujärvi, Myyry, Peeso 2007, 20. Lipsanen 2011 Rest 1994.). Eettinen herkkyys on ensimmäinen komponentti. Se koostuu taidoista ja kyvystä
tunnistaa eettisiä ongelmia tai jännitteitä arkielämän tilanteissa. Siihen kuuluu tilanteen tarkastelua kaikkien osapuolten näkökulmasta ja pohdintaa siitä, kuinka eri toimintalinjat ja niiden seuraukset vaikuttavat tilanteessa mukana oleviin osapuoliin. Käytännön työkalu tälle kyvylle on eettisen harkinnan ristikko. Toinen kompanentti koostuu moraalis-eettisestä ongelmanratkaisusta.
Koska eettisessä ongelmassa harvoin on yhtä oikeaa, jokaiseen tilanteeseen samaa, sopivaa ratkaisua, on pystyttävä itse pohtimaan järkevästi päätöksenteko. Ensimmäinen askel on tunnistaa omat arvot ja sitä kautta ymmärtää asiakasta. Kolmannessa komponentissa, eettisessä motivaatiossa, on
kyettävä toimimaan eettisten arvojen kaltaisesti kuin myös oikeassa tärkeysjärjestyksessä eli laittamaan eettiset arvot omien edelle. Neljäs komponentti on eettinen toimeenpanotaito, kaikki kolme edellistä on onnistuttava, jotta lopputulos on onnistunut. Nämä neljä komponenttia toimivat kuin dominoeffekti, jokaisen on oltava kunnossa tai tulos on huono.
Olen itse kohdannut erään toimintaterapeutin, joka tuntui hieman vähättelevän ongelmiani luettuaan pitkän potilashistoriani. Hän kuvaili minua ''harhaluuloiseksi'' vaivoistani, kun en päässytkään tavoitteeseeni ajoissa vammani pahennettua. Hän oletti minun olevan paljon terveempi
kuin kukaan hänen edellisistä, suurimmaksi osaksi vanhuksista koostuvista, asikkaista., koska harrastin monia eri urheilulajeja. Mielestäni toimintaterapeutin olisi pitänyt ohjata minut
lääkäriin vaivan uudelleen arvioimiseen ja tutkimiseen, jotta uusi kuntoutussuunnitelma olisi voitu tehdä. Tarkkaillaanko siis ammattilaisten asiakaslähtöisyyttä tarpeeksi, vai annetaanko
esimerkiksi yksityisille toimintaterapeuteille lähes vapaat kädet toimia niinkuin haluavat.
Uskaltaako monetkaan tehdä valitusta, jos he kokevat saaneensa epätasa-arvoista kohtelua? Oletan silti, että suurin osa ammattilaisista, etenkin nykypäivänä, osaa olla suvaitsevaisia ja avarakatseisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti