tiistai 21. kesäkuuta 2016


   
Äiti kasvattaa lapsen ikäänkuin itsensä jatkeeksi, jolloin lapsen on vaikeaa saada omaa identiteettiä. Tämä tapahtuu piiloitellen, hän käyttää kehonkieltä, tiettyjä katseita, jolla välitetään, että lapsi on paha, tehnyt väärin tai äidin tahtoa vastaan, tiettyjä äänenpainoja, joita lapsi on tottunut tulkkaamaan. Se mitä lapsen ja äidin välillä taphtuu, on voimakasta, mutta ulkopuolisen usein vaikeaa nähdä.

Usein narsisti kehittyy ajanmyötä. Sen juuret usein pohjautuu äidin omaan lapsuuteen. Narsisti voi valehdella miehensä suvusta, ja mitätöidä tätä, kuten ‘isäsi suku on täynnä juoppoja ja mielenvikaisia’. Perheen isä on usein ns. hiljainen uhri ja joutuu tottumaan kotonaan jatkuvaan valitukseen. Isä voi silti kykyjensä mukaan olla hyvä mies, esim. tuomalla merkkipäivnä kukkia. Häntä silti vähätellään, ja jopa syytetään itseä narsistiksi (tm. mielenterveysvikaa suunnistetaan miestä kohti). Usein tämä johtaa eroon, narsistin kanssa on mahdotonta elää. Narsisti-äiti voi loppupeleissä tuoda esiin jopa entiset kumppaninsa ja kehua heitä nykyisen nähden tai viitata siihen. Tämä lannistaa entisestään jo uupunutta miestä.

Huomioitavaa on, että narsisti ei koskaan itse ymmärrä olevansa ilkeä tai itsekäs vaan kehuskelee hyvillä teoillaan, ja uskoo niihin itsekkin. Perhe kyllä asian tietää, mutta tuttavat yms. usein uskovat ihmisen olevan auttavainen, koska eivät tiedä hänen todellista persoonaa. Siksi narsistilla on vain hyvin harva ystävä, joita näkevät usein. Narsistilla voi olla monta ystävää ja tuttavaa, mutta kommunikointi yleensä tapahtuu tietokoneen avulla, ei ns. oikeassa elämässä. 

Äidin lapselle välittämät asiat ovat helppoja äidin jälkikäteen mitätöidä tai uudelleen tulkata, lapsi ei voi todistaa mitään. Mitään vahingollista ei ole tapahtunutkaan, kaikki voidaan pistää uusiksi tarvittaessa. Aina löytyy puolustuskeinot tai selitys tapahtuipa mitä tahansa. Raakuus ja ilkeys tulkitaan rakkaudeksi, aggressiiviset tai vihamieliset toiminnat tulkataan välittämiseksi. Itsekkäät manipuloinnit ovat lahjoja. Kritiikki ja seläntakana paskanpuhuminen tulkataan huolenpidoksi. Hän haluaa vain sinun parastasi omasta mielestään. Lapsen mielessä käsitteet heittävät häränpyllyä, hän ei pysty päättämään mikä on oikein ja mikä väärin. Kun käsitteet ovat jo menneet sekaisin, hän on narsistille helppo saalis. Lapsi voi itkeä kun tulisi nauraa ja nauraa kun tulisi itkeä.

Narsisti äiti ei aina sano suoraan, että et kelpaa, mutta joka kerta kun teet jotain merkittävää, muistuttaa hän sinua siitä, miten paljon paremmin joku toinen teki saman. Tai hän jättää sinut täysin huomiotta. Kukaan ulkopuolinen ei huomaa, miten hän sinua rankaisee, mutta itse tunnistat potkut! Hän tekee sinut pienemmäksi vertailemalla sinua aina muihin. Hän kertoo, miten fantastinen joku toinen on, tai miten hyvin tämä on tehnyt jotain, missä sinäkin olet hyvä ja ansaitsisit kehuja. Sanomatta sanaakaan sinusta, hän on antanut sinun ymmärtää, että olet aina huonompi kuin joku toinen. Hän pilaa aina ilosi, jos olet onnistunut jossain. Vain sinä ymmärrät hänen mitätöivän äänensävynsä, mitätöivät katseensa, vihjailut, et saa häntä vähättelyssään vastuuseen toisten edessä. Kun hän on sinut omalla tavallaan kasvattanut, hän voi rangaista sinua sanomatta sanaakaan. Olet aina peloissasi ja tunnet aina olevasi väärässä hänen seurassaan, mutta et voi enää ymmärtää miksi.

Koska hänen henkinen väkivaltansa on elämänpituinen kampanja ja prosessi ja koska hän on tarkka järkiperäistämään väkivaltansa, on todella vaikeaa selittää toisille mistä on kysymys. Hän myös kiusaa sinua muilta salassa, opettaa ettei kotona tapahtuneista asioista saa muille puhua. Opit pelkäämään rangaistusta jos kerrot muille. Hän valitsee tarkkaan ajan ja paikan jotta sinulle ei jää todistajia, kun hän kohtelee sinua kaltoin. Toisten seurassa hän on kuin eri ihminen, sydämellinen ja rakastettava, joten kukaan ei uskoisi, jos kertoisit millainen hän on kanssasi kahdenkesken. Hän voi loukata sinua toisten läsnäollessa, mutta naamioi loukkaamisen joksikin muuksi kuten huolenpidoksi, joten kukaan ei tule puolustamaan sinua. Jos kerrot, niin toiset tulevat puolustelemaan äitiäsi, sinä olet tulkannut häntä väärin! 


Narsisti äiti ei kunnioita rajojasi, koet itsesi ikäänkuin äitisi jatkeeksi. Hän lupailee asioita puolestasi, tulkkaa sanomisiasi oman mielensä mukaan, hän puhuu sinusta ikäänkuin et olisi paikalla vaikka olet. Hän pitää silmällä ruumiintoimintojasi ja puhuu näkemästään muille ilman lupaasi. Hän tekee asioita vasten tahtoasi häpeämättä tai ilman itsekrittiikkiä. Kaiiki itsenäisyys pyrkimyksesi mitätöidään. Jos yrität itsenäistyä, hän pilkkaa sinua tai mitätöi yrityksesi.


Narsisti äiti valitsee usein lapsikatraastaan lemmikin ja tekee jostain toisesta syntipukin. Äiti identifioituu lemmikkiinsä ja antaa tälle etuoikeuksia niin kaun kuin tämä tanssii hänen pillinsä mukaan. Lasten erilainen kohtelu synnyttää jännitteitä narsistin perheessä. Lemmikin mielestä äiti on paras mahdollinen äiti, kun taas syntipukki vihaa häntä. Lemmikki tulee aina puolustamaan äitiään ja on usein äidin kädenjatke, joka kohtelee syntipukkia huonosti.


Narsisti äiti nöyryyttää, kritisoi ja mustamaalaa sinua. Hän antaa sinun ymmärtää, että pitää enemmän siskostasi tai kenestä tahansa vieraasta henkilöstä Hän piikittelee siten, etteivät muut huomaa. "Olet aina ollut vaikea lapsi, sinua on vaikeaa rakastaa, aiheutat aina ongelmia jne." Hän vihjailee ja kritisoi epäsuorasti, jotta tuntisit itsesi huonoksi. Hän vihjailee miten hauskaa on aina jonkun muun seurassa, jos hän tekee jotain kanssasi tai lähtee jonnekin, missä on käynyt tämän toisen kanssa. Hän antaa ymmärtää, että hänellä on aivan mahtava ihmissuhde jonkun toisen kanssa. Hän mitätöi tai aliarvioi mielipiteitäsi, kokemuksiasi ja elämääsi. Hän mitätöi mielipiteesi, vaikka olisit asiantuntija suuri siinä asiassa. Jos olet sanonut jotain viisasta tai tärkeää, hän saattaa käyttäytyä ikäänkuin ei olisi kuullut tai pilkkaa sinua ‘katsos meidän professoria, kun muka järkeä puhuu’.

Hän saa sinut vaikuttamaan hullulta. Jos yrität saada häntä vastuuseen huonosta kohtelustaan, hän mitätöi mielipiteesi ja panee kaiken vilkkaan mielikuvituksesi piikkiin. Hänellä ei ole aavistustakaan mistä sinä puhut, keksit omiasi. Hän väittää ettei muista tapahtumaa, mistä puhut, vaikka tapahtuma olisi sellainen, että ei kukaan uhohtaisi. Hän väittää ettei mitään ole tapahtunutkaan, vaikka sinulla olisi millaiset todisteet, joka nauhoitus videolla tai salassa toinen kuuntelija vuoksesi. Oma päättelykykysi alkaa ajan kanssa horjumaan, alat epäillä muistiasi ja mielenterveyttäsi. Jäät yhä enemmän ja enemmän narsistin kynsiin. Hän sanoo suoraan, että olet labiili tai vihjailee. Keksit omiasi, sinuun ei voi luottaa. Olet yliherkkä, ylireagoit, kuvittelet mahdottomia, aiheutat draamaa, hän voi antaa sinulle diagnooseja (jopa väittää sinua narsistiksi). Hän sanoo puhuvansa sinulle sitten kun olet rauhoittunut, vaikka olet rauhallinen. Kunhän on sinulle diagnoosin antanut, hän kertoo sen muille. Hän kertoo sen siksi, että on muka huolissaan sinusta. Itse hän on uhri, päättömien, hullun houreiden, sinun uhri. Olet loukannut häntä verisesti ja tarvitset hoitoa. Hän leikkii niin huolestunutta ja välittävää, että toiset uskovat hänen versioonsa.

Narsisti on kateellinen kaikille ja kaikesta, mitä muilla on ja häneltä puuttuu. Hän yrittää poistaa kateuden aiheen millä keinolla hyvänsä tai vähätellä ja mitätöidä. Narsistinen äiti voi kilpailla tyttäriensä kanssa myös seksuaalisuudesta. Hän voi kieltää tytärtään kaunistumasta meikein tai vaatteiden avulla. Hän pyrkii mielellään sabotoimaan tyttärensä avioliiton tai pyrkii omistamaan lastenlapset tai puuttuu näiden kasvatukseen liikaa, joka usein loppupeleissä kostautuu hänelle itselleen (ed. menettää kontaktin lastenlapsiinsa).

Joka kerta kun narsisti äiti puhuu sinulle jostain asiasta, joka on hänelle tunnetasolla tärkeää, hän valehtelee. Valehtelu on tapa luoda konflikteja ihmissuhteisiin. Hän valehtelee mitä toiset ovat sanoneet, tehneet tai kuinka he voivat. Hän valehtelee millainen suhde hänellä on heidän kanssaan, miten hän itse käyttäytyy heidän kanssaan, suurentaakseen omaa osaansa ja saadakseen sinut vaikuttamaan epäuskottavalta. Ulkopuolisille narsisti valehtelee valikoivasti ja varovasti, siten ettei jää valheistaan kiinni. Hän tekee tekemisistäsi epäoikeudenmukaisia tulkintoja vääristääkseen totuutta. Helposti huijattavat ihmiset eivät koskaan näe, kuinka suuri valehtelija hän on. Sinulle hän kertoo suoranaisia valheita, ei viisti vaivautua valehtelemaan paremmin niinkuin muille. Kaikki nujertaakseen sinut henkisesti. Tosin, jos narsisti on jatkanut toimintaansa pitkään, hän uskoo myös itse täysin valheisiinsa ja keksimiinsä tapahtumankulkuihin (jossain vaiheessa tämä voi johtaa psykoottiseen käyttäytymiseen).
 

Hän manipuloi tunteitasi, jotkut kutsuvat heitä tunne-elämän vampyyreiksi. Narsisti äiti voi olla sadistinen. Hän sanoo asioita ja tekee tekoja, jotka haavoittavat ja vahingoittavat sinua. Hän kiusaa sinua hymy huulillaan. Hän voi katsella kanssasi kauhufilmejä ja nauraa peloillesi. Hän haavoittaa ja piikittelee ja nauraa, kun loukkaannut. Hän sanoo epämiellyttäviä asioita ja naureskelee muiden kuullen miten herkkä ja haavoittuva olet. Hän yrittää saada toiset mukaan kiusaamaan sinua. Hän ei ymmärrä miten vastenmieliseltä hänen manipulointi voi toisista vaikuttaa, vaan valittaa marttyyrimaisesti miten kaikki ovat hänet jättäneet.
hänelle.


Hän puolustelee aina itseään eikä osaa vastaanottaa krittiikkiä. Jos arvostelet häntä tai uhmaat häntä, hän voi saada raivokohtauksen. Hän voi uhkailla, lyödä tai rangaista muuten sinua tai lapsiasi. Hän ei ole koskaan tehnyt mitään väärin, vaan ‘vastaa’ kritiikkiin kertomalla kuinka hän aina tehnyt kaikkensa lapsiensa eteen, mutta sinä et vain sitä osaa arvostaa. Hän voi vois kehuskella kuinka muut ihmiset pitävät häntä mailman auttavaisempana ihmisenä (katso edellä mainittu, ei koskaan näytä todellista persoonaa tuttavien nähden, vaan auttaa heitä jopa liiankin paljon, vain siksi, että saisi kehua ja lisää keinoja sinua vastaan).
 

Hän on epäkypsä ja pikkumainen. Jos et suostu manipuloitavaksi, hän voi alkaa parkumaan, että et rakasta häntä. Jos rakastasit ja välittäisit tekisit niinkuin hän tahtoo. Jos loukkaat häntä, hän uhkailee että tulet katumaan tekoasi kun hän kuolee tai tulet jopa nauramaan hänen haudallaan. Jos moitit häntä lapsena lapsellisesta käytöksestä, hän vertaa käytöstään johonkin sinun lapselliseen käytökseen, ikäänkuin voisi verrata aikuisen ja lapsen käytöstä. Hän antaa aina takaisin, jos on omasta mielestään kohdeltu huonosti.




Joskus äiti käyttää lasta hyväkseen voidakseen pysytellä huonossa avioliitossa vain, koska on liian laiska elättämään itsensä.

Hän priorisoi. Hän siirtää oman huonon käytöksensä, huonon luonteensa ja huonot ominaisuutensa sinuun. Siten hän voi itse kuvitella olevansa ilman näitä ominaisuuksia ja rangaista sinua, koska olet huono. Syömähäiriöinen äiti syyttää lasta lihavaksi ja säännöstelee ankarasti tämän syömistä siirtääkseen oman häiriönsä lapseensa. Hän syyttää sinua hysteeriseksi, vaikka olet rauhallinen ja hän itse hysteerinen.

Hän ei ole koskaan väärässä. Riippumatta siitä, mitä hän tekee, ei hän koskaan pyydä anteeksi. Jos pyytää, niin tekee sen siten että koet sen lisäloukkauksena, ei katumisena esim. ‘pyydetään nyt anteeksi, kun olen aina huolehtinut sinusta, mutta mikään ei sinulle riitä’.

Hän ei näytä ymmärtävän että muillakin on tunteita. Hän sanoo niin röyhkeitä asioita, ett ihmiset kauhistuu, koska häneltä puuttuu täysin kyky empatiaan. Toisin kuin psykopaatti, tietää narsisti mikä on väärin ja mikä oikein ja osaa aavistaa seuraukset. Hän lyö sinua, mutta ei niin että joutuisit sairaalaan. Hän voi jättää sinut ulos palelemaan, mutta ei niin kauaksi aikaa, että kuolet. Hän lukitsi sinut kellariin, mutta ei kuukausiksi vaan muutamaksi tunniksi. Narsisti voi muuttua psykoottiseksi, jolloin ei edes itse tajua sanovansa näitä kauheita asioita, ja kieltää ne jälkeenpäin.

Hän syyttelee aina toisia, jos jokin menee hänen elämässään vikaan. Jos hän tekee jotain huonoa ja moraalitonta, sinä tai joku muu saitte hänet tekemään sen. Jos et olisi niin vaikea, jos olisit toisenlainen, niin hän ei olisi tehnyt mitä teki. Sinä saat hänet suuttumaan, vihastumaan, pahoinpitelemään. Hän on niin taitava syyttelemään, ett onnistuu useimmiten saamaan sinut tuntemaan syyllisyyttä. Jos poikaystäväsi jättää sinut, niin se on sinun syytäsi, olethan niin vaikea ihminen. Kuinka voit olla niin itsekäs, että saat hänet suuttumaan? Jos hän käyttäytyy itsekkäästi, häikäilemättömästi, hän ei voi ymmärtää miten voit olla niin ilkeä että kritisoit häntä?

Narsistilla on hyvä simultaanikyky. Hän pystyy tekemään kaikkea tätä samman aikaa: valehtelmaan, manipuloimaan, olemaan itsekäs, syyttelemään toisia, projisoimaan, tekemään itsestään marttyyrin, siirtämään aikuisen vastuun pienelle lapselle.



Kun lapset ovat aikuisia, kertoo äiti pahimmat juorut lapsistaan toisille saadan aikaan etäisyyttä ja eripuraa lasten välille. Koskapa lapset ovat narsistin kasvattamia, hän tietää tismalleen kuinka manipuloida heitä. Kuinka käyttää keskinäistä kateutta, johon lapset on pienestä pitäen totutettu, hyväkseen. Hän ei koskaan arvosta tai kehu saavutuksiasi sinulle, mutta ylistää sitä toiselle sisarukselle, jos tämä ei ole yhtä menesstyvä samalla alalla. Näin hän luo illuusion, että arvostaa toista, ei sinua, että pitää toisesta enemmän kuin sinusta. 

Kaikilla narsistin lapsilla voi olla illuusio, että äiti välittää jostain toisesta sisaresta enemmän. He tuntevat jatkuvaa riittämättömyyttä, luulevat, että jos olisivat jotain enemmän, niin äiti olisi rakastanut minua niinkuin tuota toista. Tosiasiassa narsisti ei rakasta ketään, hän luo vain illuusioita tuhotakseen lastensa sielunelämän ja kyvyn tukea toisiaan. Kaikki he ovat lopulta yksin, koska heidän kykynsä luoda läheisä ihmissuhteita on narsistin toimesta tuhottu. 

Äiti voi antaa rahaa tai omaisuutta suosikilleen ja kehaista sillä herättääkseen kateutta toisissa sisarissa. Tuloksena voi olla että kaikki kommunikaatio sisarusten välillä tapahtuu äidin kautta, hänen ehdoillaan ja hänen kontrolloimana. Hän antaa informaationsa siten, että luo lisää konflikteja ja etäisyyttä sisarusten välille.

Hän käyttäytyy pateettisesti. Jos hän jää kiinni törkeästä käytöksestään, voi hän heittäytyä marttyyriksi. Oi ja voi, kyllä mä oonkin kauhee, mätäpesä, nyt kaikki vihaa ja paras että kuolen. Kyllä sitten kadutte ja kaipaatte, mutta myöhäistä on! Mutta hän ei tee sitä, mitä pitäisi, nimittäin ota vastuta käytöksestään ja opi virheistään, aloita alusta ja tee asioita oikein, korjaa virheitään, pyydä anteeksi. Avuton voivottelu kaataa vain syyllisyydentunteen päällesi. Hän manipuloi taas. Jos et anna anteeksi ja saa hänet siten voimaan paremmin, olet huono ihminen, koska olet kylmä ja sydämetön äitiäsi kohtaan, joka voi niiiiin huonosti. 

Millaisista syistä narsistiäitien aikuiset lapset hakevat apua?

– Päällimmäisenä oireena voi olla vaikka ahdistus tai masennus. He eivät usein tiedä, mistä mielentervys ongelmat johtuvat, sillä äiti on manipuloinut heidän ajattelemaan, että lapsuus on ollut mahtavaa äidin huolenpidon vuoksi. Tai hän syyttää esim. koulukiusaamista tai isän kasvatusmetodeja. Yhteistä uhreille on lapsuudesta saakka jatkunut syyllisyys. Heistä tuntuu, että he eivät kelpaa ja että he eivät ole tarpeeksi hyviä.  Useimmat hakevat syytä itsestään, mutta jotkut tiedostavat ongelmien taustan lapsuudessa ja äitisuhteessa. Vain harvat syyttävät suoraan äitiään, sanoo psykoterapeutti Marica Brandt-Pihlström.

Mistä piirteistä äidin narsistisuuden voi tunnistaa?

– Narsistisuus ilmenee äärimmäisenä itsekeskeisyytenä.  Narsistiäiti vaatii aikuisiltakin lapsiltaan jakamatonta ihailua. Kärjistetysti ajatellen tällaisen äidin mielestä lapsi on olemassa vain häntä varten. Myös marttyyrius voi olla yksi narsismin muoto, äiti voi vaikka valittaa yksinäisyyttä ja huonoa oloaan saadakseen itsenäistyneen lapsensa huomion.

Kärsivätkö jo pienet lapset äidin narsismista?

– Varhaislapsuus voi sujua melko hyvin. Lapsi on riippuvainen hoivasta, ja se palkitsee narsistista äitiä. Lapsi ei kuitenkaan opi tiedostamaan omia tarpeitaan ja tunteitaan vaan kasvaa äidin oikkujen kohteeksi ja toteuttajaksi. Lapsi ei yleensä tiedä olevansa uhri, mutta ongelmat lisääntyvät murrosiässä, kun lapsi ei enää varauksettomasti ihaile äitiään vaan haluaa itsenäistyä ja esittää omia vaatimuksiaan. Narsisti ei kestä, että häneltä vaaditaan jotakin.

Suuntautuuko äidin narsismi enemmän tyttöihin kuin poikiin?

– Näin voi sanoa. Ja mikäli lapsia on useita, narsistinen käyttäytyminen ei suinkaan kohdistu tasapuolisesti kaikkiin lapsiin.

Miksi sisarukset eivät ole puolustaneet uhria?

– Kaltoin kohdeltu sisar voi vaikuttaa muiden silmissä äidin lemmikiltä, jota ei haluta tukea. Uhri voi näyttäytyä äidin silmäteränä, koska äiti kiinnittää häneen paljon huomiota, joten muut ovat pikemminkin kateellisia hänelle. Narsistisen äidin uhri ei ehkä itsekään tiedosta tilannetta, hän vain tuntee selittämätöntä syyllisyyttä ja kyvyttömyyttä.

Entä lasten isä, miksi hän ei puutu vaimonsa käytökseen?

– Narsismi on persoonallisuushäiriö, mutta narsistisesti käyttäytyvä henkilö ei myönnä ongelmaansa. Yleensä hän osaa selittää käyttäytymisensä parhain päin, ja joissakin tapauksissa ristiriidat voivat olla niin suuria, että liitto päättyy eroon. Yhtä hyvin voitaisiin ihmetellä, miksei vaimo ole onnistunut saamaan alkoholistimiestään raittiiksi.

Voiko narsistista äitiä auttaa?

– Jos äiti ei tunnista ongelmaansa eikä hae apua, on puolison tai aikuisten lasten vaikea puuttua asiaan. Toista ihmistä ei voi muuttaa, jokainen kykenee vaikuttamaan vain itseensä. On tärkeä muistaa, että narsistilla on aina taustansa. Saattaa olla esimerkiksi lohdullista perehtyä sukuhistoriaan, se ei poista ongelmaa mutta lisää ymmärrystä. Ehkä äiti on esimerkiksi itse jäänyt vaille oman äitinsä rakkautta.

Periytyykö äidin ongelma uhrille?

– Narsisti on kyvytön rakastamaan muita, hän vain käyttää ihmisiä hyväkseen.  On vaara, että lapsi ottaa mallia äidin negatiivisesta itsekeskeisyydestä ja narsistiset ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Riitta Hyrck on käyttänyt käsitteitä paksunahkainen ja ohutnahkainen narsisti. Yksinkertaistettuna voisi tiivistää, että ensin mainittu perii äidiltään uhmakkaan itsekkyyden, ohutnahkainen masentuu ja hakee huomiota heittäytymällä marttyyriksi.

Entä miten aikuiset narsistisen äidin uhrit voivat saada apua?

– Hoitoon hakeutuneilla on hyvä ennuste. Terapian lisäksi on olemassa erilaisia tukiryhmiä ja runsaasti kirjallisuutta. Jo asian tiedostaminen on hyödyksi, ja joskus ainoa keino on vain ottaa etäisyyttä – vaikka kyseessä onkin oma, toisaalta rakas ja tärkeä äiti. Tärkeintä on keskittyä omaan selviämiseensä ja jaksamiseensa. Narsismin ketju pitää katkaista.


i

maanantai 27. lokakuuta 2014

Ammattietiikka sekä henkilökohtaiset arvot ja eettiset periaatteet

Olen lukenut filosofiaa pienestä lähtein ja kirjoittanutkin sen hyvällä suorituksella lukiossa,
joten olen erittäin tyytyväinen, että sillä näyttää olevan suurikin rooli myös toimintaterapiassa.
Olen koko elämäni joutunut kuulemaan, kuinka en tule tarvitsemaan filosofiaa
 missään tilanteessa enää nykypäivänä, mutta en silti ole luopunut rakkaasta intohimostani. Olin yllättynyt, että näinkin ''lääketieteellisellä'' alalla sitä silti vielä harjoitetaan. Etenkin
filosofinen etiikka on aina ollut lähellä sydäntäni. Etiikka tulee kreikan kielestä sanasta
ethos ja se on filosofian osa-alue, joka käsittelee hyvän ja pahan (oikean ja väärän) suhteita.
Se myös tutkii mitä on hyvä elämä, jolle tosin monet filosofit ovat antaneet omat
määritelmänsä, joten oikeaa, kaikille yhtenäistä, vastausta ei ole.

Toimintaterapian ammattietiikka pohtii mikä ammattilaiselle on eettisesti
hyväksyttyä toimintaa. Se on siis kuin tavallista eettistä pohdintaa, vain ammattillisesta näkökulmasta. Jokaiselle toimintaterapeutille on yhteiset säännöt, jotka usein myös
koskevat koko sosiaalipalveluiden ammattiryhmää. Heillä kaikilla on myös tietyt
vaatimukset ja velvollisuudet, kuten esimerkiksi vaitio-olovelvollisuus. Toimintaterapeutit
pitäisi aina olla asiakaslähtöisiä ja hyväksyä jokainen asiakas omana itsenään etnisestä
taustasta, sukupuolesta, ulkonäöstä, ongelmista ja tarpeista huolimatta. Asiakkailla täytyy
aina olla samat oikeudet ja lähtökohdat kuntoutukseen, joten toimintaterapeutin mahdolliset henkilökohtaiset näkemykset tietyistä ihmisryhmistä eivät saa olla näkyvillä.

Toimintaterapian ammattilaisen eettistä toimintaa ohjaa valtakunnalliset lait (laki potilaan oikeuksista) , ammatin omat arvot, ihmiskäsitys ja minän tietoinen käyttö. Ammattieettisen toiminnan osatekijät on kaavoitettu neljään osaan. (Juujärvi, Myyry, Peeso 2007, 20. Lipsanen 2011 Rest 1994.). Eettinen herkkyys on ensimmäinen komponentti. Se koostuu taidoista ja kyvystä
tunnistaa eettisiä ongelmia tai jännitteitä arkielämän tilanteissa. Siihen kuuluu tilanteen tarkastelua kaikkien osapuolten näkökulmasta ja pohdintaa siitä, kuinka eri toimintalinjat ja niiden seuraukset vaikuttavat tilanteessa mukana oleviin osapuoliin. Käytännön työkalu tälle kyvylle on eettisen harkinnan ristikko. Toinen kompanentti koostuu moraalis-eettisestä ongelmanratkaisusta.
Koska eettisessä ongelmassa harvoin on yhtä oikeaa, jokaiseen tilanteeseen samaa, sopivaa ratkaisua, on pystyttävä itse pohtimaan järkevästi päätöksenteko. Ensimmäinen askel on tunnistaa omat arvot ja sitä kautta ymmärtää asiakasta. Kolmannessa komponentissa, eettisessä motivaatiossa, on
kyettävä toimimaan eettisten arvojen kaltaisesti kuin myös oikeassa tärkeysjärjestyksessä eli laittamaan eettiset arvot omien edelle. Neljäs komponentti on eettinen toimeenpanotaito, kaikki kolme edellistä on onnistuttava, jotta lopputulos on onnistunut. Nämä neljä komponenttia toimivat kuin dominoeffekti, jokaisen on oltava kunnossa tai tulos on huono.

Olen itse kohdannut erään toimintaterapeutin, joka tuntui hieman vähättelevän ongelmiani luettuaan pitkän potilashistoriani. Hän kuvaili minua ''harhaluuloiseksi'' vaivoistani, kun en päässytkään tavoitteeseeni ajoissa vammani pahennettua. Hän oletti minun olevan paljon terveempi
kuin kukaan hänen edellisistä, suurimmaksi osaksi vanhuksista koostuvista, asikkaista., koska harrastin monia eri urheilulajeja. Mielestäni toimintaterapeutin olisi pitänyt ohjata minut
lääkäriin vaivan uudelleen arvioimiseen ja tutkimiseen, jotta uusi kuntoutussuunnitelma olisi voitu tehdä. Tarkkaillaanko siis ammattilaisten asiakaslähtöisyyttä tarpeeksi, vai annetaanko
 esimerkiksi yksityisille toimintaterapeuteille lähes vapaat kädet toimia niinkuin haluavat.
Uskaltaako monetkaan tehdä valitusta, jos he kokevat saaneensa epätasa-arvoista kohtelua? Oletan silti, että suurin osa ammattilaisista, etenkin nykypäivänä, osaa olla suvaitsevaisia ja avarakatseisia.

Toimintaterapeutin työ ja asiakkuudet

Toimintaterapian työ on toimintaan perustuvaa kuntoutusta, jonka tavoitteena on antaa yksilölle keinoja selviytyä mahdollisimman omatoimisesti oman elinympäristönsä arkisissa tilanteissa. Terapiassa pyritään vaikuttamaan yksilön toimintamahdollisuuksiin, joita saattavat rajoittaa erilaiset kehitykselliset häiriöt, ikääntyminen, sairaudet tai vammat. Terapian avulla toimintakykyä ja kehitystä pyritään edistämään ja ylläpitämään opastamalla yksilö löytämään ja hallitsemaan keinoja huolehtia itsestään, olemaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, tekemään työtä tai opiskelemaan, viettämään vapaa-aikaa ja leikkimään.


Toisin kuin esimerkiksi psykiatrisessa terapiassa tai fysioterapiassa, toimintaterapia käyttää 
pääsääntöisesti apunaan erilaisia toimintoja, jotka ovat tarkoin suunniteltuja jokaisen henkilökohtaiseen kehitykseen. On aina tärkeää, että toiminta on mieluista myös asiakkaalle, joten häntä haastattelemalla saa jo paljon tietoa millaisesta toiminnosta pitäisi kehittää kuntoutusuunnitelma. Esimerkkitilanteessa intohimoisella keittiömestarilla on voinut vaurioutua käsi niin pahasti, että ruuan laitto on muuttunut hankalaksi tehtäväksi. Toimintaterapeutti voikin siis kehittää käden kuntoutuksen keittiöapuvälineiden avulla, jotta asiakkaan ei tarvitsisi luopua rakkaasta harrastuksestaan. Apuvälineiden suunnittelu ja niiden käytön opettaminen on myös osa toimintaterapeutin työtä.

Asiakkaat pääset toimintaterapiaan lähetteellä. Heillä on oltava jokin vamma tai rajoite, jonka odotetaan paranevan tai helpottuvan toiminnan ja/tai apuvälineiden avulla. Asiakkaita voivat olla esimerkiksi vanhukset, joiden vanheneminen on tuonut mukanaan ongelmia, kuten itsestään huolehtimisen rajotteita, nivelrikoista kärsiviä tai vaikkapa kehitysvammaisia. Myös psykiatrisista oireista kärsiviä otetaan vastaan, heille toiminta voi tuoda paljonkin iloa ja tarpeellista hoitoa parempaan elämänlaatuun. Työnkuva ja asiakkuudet ovat siis todella laaja käsite kyseisellä alalla, mikä innostaa minua entistä enemmän valmistumaan ja päästemään aloittamaan työt ammattilaisena.



sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Toimintaterapian keskeinen historia ja paradigman kehitys

Toimintaterapian kaltaista hoitoa annettiin jo 1700-luvulta alkaen moraalihoidon muodossa. Suomessa sen juuret ovat vuonna 1841 perustetussa Lapinlahden sairaalassa, jossa tarjottiin mahdollisuus potilaille ommella ja tehdä muita heille mieluisia toiminnan töitä.
Nykykäsityksen mukaan toimintaterapia syntyi Yhdysvalloissa vuonna 1917, kun George Edward Barton, William Rush Dunton, Susan Cox Johnson, Thomas Bessell Kidner ja Eleanor Clark Sagle kokoontui perustamaan The National Society for the Promotion of  Occupational Therapy- nimisen yhdistyken. He pitivät tärkeänä toiminnan merkitystä potilaiden hoidossa (Peloquin 1991a, 1991b, Quiroga 1995). Yhdistys toimii yhä aktiivisena uudella nimellään The American Occupational Therapy Association.

Nykyisen toiminterapian syntyyn vaikutti suuresti 1900-luvun alun työolosuhteet teollistumisen myötä. Ihmisten kuntoa alettiin tarkkailla, jotta he pysyisivät työkykyisinä mahdollisimman pitkään, sillä yksitoikkoiset ja ankeat päivät tehtaissa rasittivat työläisiä. Myös maailmansodassa haavoittuneet tarvitsivat kuntoutusta, jotta myös he pääsisivät mukaan työelämään. Alussa toimintaterapia oli osa psykiatrista hoitoa, mutta pian sille annettiin suurempi merkitys toiminnallisessa kuntoutuksessa. Aktiivisuudella ajateltiin olevan merkittävä rooli ihmisen hyvinvoinnissa, joten heille annettiin tehtäviä, kuten puutöitä ja neulontaa. Näin he saisivat takaisin taloudellisen ja sosiaalisen asemansa.

Toimintaterapian paradigmaa eli kyseisen tieteenalan yleisesti hyväksyttyä oppirakennelmaa, ajattelutapaa ja suuntausta on jouduttu aikojen saatossa silti muuttamaan. Esimerkiksi 1950-luvulla lääkärit alkoivat vaatia tieteellisiä perusteluita toiminnan merkitykselle, joten paineen vuoksi toimintaterapeutit joutuivat omaksumaan tuon ajan lääketieteelle tyypillisen reduktionistisen ajattelutavan, jonka mukaan kokonaisuuksia tarkasteltiin osien kautta. Ihminen oli siis kuin kone, jonka rikkoutuneita osia yritettiin korjata. Näin pyrittiin hoitamaan potilaan heikkoja kohtia, ja toiminnan kokonaisvaltainen merkitys jäi huomioimatta. Tätä kutsumaan 1950-luvun toimintaterapian identiteettikriisiksi. (Toiminnan voimaa, Kielhofner 2009, Reed 1986).

Toiminnan merkitys tuli kuitenkin taas suureen rooliin 1980-luvulla, kun Mary Reilly ja muutamat muut alkoivat korostaa sen merkitystä. Oli tärkeää, että toimintaterapia taas toimisi erillisenä alana ja, että toiminta olisi mukana, kuten alunperinkin oli tarkoitus. Ihmistä kohdeltiin taas kokonaisuutena. Tämä kehitys jatkuu vielä tänäkin päivänä. Mielestäni on upeaa, että 50-luvun aatteet ovat siirtymässä pois, sillä ihminen ei missään nimessä ole pelkkä kone. Mieli, arvot, keho, kyvyt ja tarpeet ovat yhtä tärkeitä!

Toimintaterapiaprosessi

Toimintaterapiaan pääsee vain lähetteellä, jollei terapeutti ole osana työyhteisöä, joka voi olla toimintakyvyn arviointia tai koko toiminterapian prosessia varten. Ammattilainen
itse päättää, ottaako hän lähetteen vastaan. Päätökseen vaikuttaa asiakkaan ongelmat, sillä vaatimuksena on, että hänellä on toiminnallisiin asioihin liittyviä häiriöitä kuten
itsestä huolehtiminen.
Seuraavaksi toimintaterapeutti kokoaa prosessin kannalta tarpeellista tietoa itse
asiakkaalta, omaisilta, lääkäreiltä ja muistiinpanoista, jotka hän lopuksi dokumentoi.
Tärkeitä asioita ovat esimerkiksi lääkinnällinen historia, voimavarat, tarpeet, riskitekijät
ja tietenkin tavoite.

Aluksi tehdään alkuarviointi, jossa tarkastetaan asiakkaan toiminnalliset kyvyt ja
tietoisuus niiden merkityksestä. Asiakas voidaan esimerkiksi asettaa tilanteeseen,
josta hän on aijemmin suoriutunut ongelmitta, ja arvioidaan, mitkä tekijät vaikuttavat
nyt suorituksen heikkenemiseen. Myös asiakkaan vuorovaikutustaitoja ja psyykkistä
hyvinvointia tarkastellaan. Apuja käytetään erilaisia arviointimenetelmiä. Lopuksi on taas dokumentoinnin vuoro ja asiakkaan kuin myös lääkinnällisen tiimin informoiminen tuloksista.

Kun tarpeet ja syyt interventiolle on tunnistettu ja ympäristö otettu huomioon,
on aika asettaa tavoitteet asiakkaan elämän laadun parantumiselle. Läheskään aina
ei asiakasta voida saada samaan kuntoon, kuin hän oli ennen ongelmien alkamista,
 joten tavoitteet täytyvät olla realistisia, mutta silti asiakasta tyydyttäviä. Lopulliselle
tavoitteelle asetetaan aikarajat kuin myös osatavoitteet, joista keskustellaan asiakkaan ja
mahdollisten omaisten kanssa.

Toteutuksen suunnittelu tehdään myös yhteistyössä ja asiakkaan yksilölliset
tarpeet otetaan aina mahdollisimman paljon huomioon. Kun kuntoutus aloitetaan, on toimintaterapeutin ja asiakkaan välinen kumppanuus erittäin tärkeää. Terapeutin
on hyvä muistaa minän tietoinen käyttö ja käyttää sitä järkevästi, esimerkiksi
tilanteeseen sopivalla asenteella, kuten jossain tapauksissa huumorilla. Toiselle asiakkaalle jonkin toinen luonteenpiirre voi olla tärkeämpää, joten tilannetaju on oltava hallinnassa.
Ammattilaisen on myös pystyttävä helposti muuttamaan toimintaa, jos tavoitteet eivät täyty haluamalla tavalla, joten myös jatkuva arviointi on todella tärkeää prosessin toteutuksessa.

Lopputilanteessa asiakkaan ja terapeutin pitäisi kyetä yhdessä osoittamaan mitä muutosta on tapahtunut. Jos tavoitteeseen ei olla päästy, on arvio tehtävä uudelleen ja sopia uusia toiminnan menetelmiä, joskus tavoitekkaan ei ole ollut realistinen. Lopputulokseen päästyä asiakkaan tulevaisuuden ympäristö sovitaan ja terapeutti jatkaa seurantaa itse arvioiden omaa työtänsä ja asiakkaan kehitystä.

Toimintaterapian tietoperusta


Koska toimintaterapia on nykyisessä muodossaan melko uusi ala, myöskin sen
tietoperusta on hieman kiistanalainen ja sekava. Tämä tuli täysin yllätyksenä minulle,
mutta minusta se tekee alasta entistä mielenkiintoisemman. Ehkä minullakin on
tulevaisuudessa mahdollisuus keksiä uusia tapoja auttaa ihmisiä ja jopa vaikuttamaan
 tämän hetkisiin oppeihin, sillä tietoperusta on vielä kehitysvaiheessa. Olen puhunutkin
tästä asiasta monelle opiskelijalle, joiden mielestä toimintaterapian työ tuntuu jopa pelottavalta,
sillä he eivät tunne kuuluvansa mihinkään tiettyyn ryhmään.

   Tunneilla kuitenkin itse opin opettajan henkilökohtaisesta kokemuksesta, että
toimintaterapeutit puhaltavat yhteen hiileen ja he ovat tiivis ammattiryhmä. Myös Kielhofnerin kehittämä kolmen sisäkkäisen ja toisiinsa vaikuttavan ympyrän kuvaus toimintaterapiasta
auttaa vahvistamaan kuvaani yhtenäisestä ryhmästä ja ajatusmaailmasta.
   Siinä sisin ympyrä kuvaa toimintaterapian paradigmaa eli kyseisen tieteenalan
 yleisesti hyväksyttyä oppirakennelmaa, ajattelutapaa ja suuntausta. Se yhdistää
toimintaterapeutit arvoiltaan, oppikäsityksiltään ja auttaa ymmärtämään alan paikan
yhteiskunnassa.
   Keskimmäinen ympyrä kuvaa toimintaterapian käytännön malleja ja viitekehyksiä.
Se yhdistää käsitteet teorioiksi, ja ottaa vastaan uusiakin näkemyksiä.
Myös käytännön työhön saa malleja ja perustelut opeille ovat tärkeitä.
   Uloin ympyrä ottaa mukaan myös muut tieteet, joista voisi olla apua toimintaterapian työssä ja auttaa näin moniammatillisessa yhteistyössä.

Kun tarkastellaan paradigmaa tarkemmin, se kattaa toiminterapian filosofian,
arvot, eettiset periaatteet, peruskäsitteiden käsittelyn ja ammatillisen tiedon luokitukset (Cole & Tufano 2008).
Paradigma voi myös muuttua esimerkiksi ammatin sisäisten ristiriitojen seurauksena.
Muutos on silti hidasta ja nykyisen paradigman kehityksessä on tapahtunut vain kaksi
niin sanottua ammatin identiteessikriisiä, jotka kuitenkin tekivät suuren vaikutuksen.
1700-luvulla alkaneen moraalihoidon toiminnan paradigma päättyi 1950-luvun kriisiin,
jolloin lääketieestä tullut paine ajoi toimintaterapeutit tukalaan tilanteeseen näyttää oma paikka ja
tärkeys yhteiskunnassa. Uudet arvot kehiteltiin selittämään ihmisen sisäisiä osatekijöitä,
joiden häiriöihin pitäisi puuttua. Tämä kuitenkin ajoi uuteen kriisiin 70-luvulla, sillä
asiakkaita ei enää huomioitu kokonaisvaltaisesti. Lopulta luotiin uudet, nykyiset arvot, joissa osoitetaan ihmisen olevan kokonaisuus, missä jokainen mielen- ja ruumiinosa
toimivat käsi kädessä.

Mielestäni tämän hetkiset arvot ja käsitteet toimivat asiakkaan eduksi. Heidän tarpeensa otetaan huomioon ja tarkastellaan kaikki osatekiät yksilöllisesti. Mukaan otetaan jokaisen henkilökohtaiset tiedot, arvot, ympäristö ja ongelmat. Ruumis ja mieli ovat yhtä tärkeitä. On myös hyvä, että toimintaterapian ammattiryhmä kasvaa koko ajan, ja tieto välittyy heidän tärkeydestä ja työstä kansalle entistä paremmin.